Cibes Amslift Oy

Cibes Lift perustettiin vuonna 1947, kun ruotsalainen hissien kehittäjä Bertil Svedberg käynnisti tavarahissejä valmistaneen yrityksen. 1960-luvun puolivälissä tuotiin markkinoille ensimmäinen asuinrakennushissien sukupolvi. Cibes Lift jatkoi kasvuaan ja ensimmäinen sarja lavahissejä kehitettiin Järbon pikkukaupungissa sijainneessa tehtaassa. Cibes Liftistä tuli osa Cibes Lift Group -konsernia. Vuonna 2012 päätoimipaikka ja tuotantolaitokset siirrettiin Gävleen (200 km Tukholmasta pohjoiseen). Huippumoderneine tuotantolinjoineen tämä on yrityksemme sydän.

 

Cibes Hissit Oy perustettiin vuonna 1996 pienenä perheyhtiönä (Hissipörssi), joka erikoistui kevyt- ja porrashissiratkaisujen toteuttamiseen koko Suomen alueella. 20 vuoden aikana yhtiö kasvoi alan suurimmaksi toimittajaksi Suomessa ja vuonna 2013 liittyi Cibes Lift Groupiin, jonka ansiosta tuotevalikoimaa ja toimintaa voitiin jatkokehittää.

 

Vuonna 2018 konserniin liittyi myös Turkulainen Amslift Oy, joka on Suomen johtava jälkiasennushissien toimittaja. Amslift Oy on perustettu vuonna 1997. AMSLIFT-hissit kootaan parhaiden eurooppalaisten, pääasiassa ruotsalaisten, ISO 9001 -sertifioitujen valmistajien komponenteista. Tällä varmistetaan paitsi hissien korkea laatu, myös varaosien hyvä saatavuus. Päätoimittajana on vuonna 1958 perustettu GMV-konserni, joka on ylivoimaisesti maailman suurin hissihydrauliikkavalmistaja. Lisätietoja www.amslift.fi

 

Vuonna 2020 konserniin liittyi myös Muuramessa pääkonttoriaan pitävä RH Tekniikka Oy, joka on erikoistunut arvokiinteistöjen räätälöityihin hissiratkaisuihin. RH Tekniikka Oy on perustettu vuonna 2004. RH Tekniikan yhtenä erikoisuutena on Suomessa valmistetut pyöreät hissit portaan keskelle. Lisätietoja www.rhtekniikka.fi

 

Cibes Lift Groupin liikevaihto nousi vuonna 2018 ensimmäistä kertaa yli 100 miljoonan euron ja työntekijämäärä ylitti 500 henkilön rajan. Vuosi 2020 alkoi 160 miljoonan euron liikevaihto takana ja henkilöstömäärä nousi yli 800 henkilön. Myyntiä Cibes Lift Groupilla on yli 50 maassa ympäri maailmaa.

 

1.1.2021 Cibes Hissit Oy ja Amslift Oy fuusioituvat Cibes Amslift Oy:ksi, joka on yksi Suomen suurimpia hissiyhtiöitä.

Yhteystietomme:

Ota yhteyttä – toimistoidemme yhteystiedot – Cibes Amslift (cibeslift.com)

CIBES AMSLIFT OY LÄNSI-SUOMI – RYTMIKORJAAMO, VAASANTIE 11, 60100 SEINÄJOKI
KERIM.AKERMAN@CIBESAMSLIFT.FI / 020 743 2025

P.S. Tutustu uutishuoneeseemme